keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Uimasilla uudempia kertoja

Ruskan mielestä vesi tuppaa aina olemaan vähän turhan märkää, joten olemme kovasti koittaneet tarttua kaikkiin uintitilaisuuksiin ja rohkaista pientä neitiä menemään veteen.

Lihapullien ja hellesäiden voimalla on jonkin verran edistystä tapahtunutkin; viime viikonlopun pentutapaamisessa (josta jälleen lisää omassa postauksessaan) Ruska hyppi ihan oma-aloitteisesti pennuille tehtyyn vilvoittelualtaaseen, ja reilu viikko takaperin neiti nautti myös Rajasaaren koirapuiston uimarannasta Helsingissä. Ja miksei nauttisi, kun ympärillä oli paljon ihania, uusia leikkikavereita!


Houkutukset edistivät matkaa
Vaikka toisinaan kaverit rannalla houkuttivat enemmän


Välillä Ruska uskalsi mennä edelläkin


Sampo-vaaria piti päästä tervehtimään heti vedestä noustua, joskin Sampo olisi itse vaan mieluummin köllöttänyt rauhassa rannalla.

Vaikka maha meni hiukan sekaisin meriveden juomisesta, oli Rajasaaressa niin kivaa, että varmasti tulee mentyä toistekin. 

Vielä kun saisi uimisen maistumaan silloinkin, kun jalat eivät ylety pohjaan... Hyvää harjoitusta saatiin tosin jo Veikkolassa viime viikolla kun Ruska houkuteltiin siiven perässä ihan oikeasti uimaan. Valitettavasti tuosta reissusta ei jäänyt kuvia jälkipolville (mutta kyllä se tapahtui, ihan oikeesti!).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti