Hyvää uutta vuotta!

Joulu meni ehkä vähän turhankin nopeasti tänä vuonna. Uusi vuosi tekee jo tuloaan, ja Ruskan vastustuksesta huolimatta kinkunjämät päätyivät (hernekeitto)pataan eivätkä kitaan. Nyt uudenvuodenaattona jännitetään, miten Ruska sietää ilotulitteiden ääntä - paukkuhermo on aiemmin ollut hyvä, mutta uudenvuoden valot ja välkkeet lähietäisyydellä ääneen yhdistettynä ovat kuitenkin oma haasteensa. Illan koitoksiin valmistauduttiin tekemällä päivälenkki metsään, jossa Ruska sai juosta sydämensä kyllyydestä.

Vuoden viimeisten päivien dokumentaatiota vielä muutamassa valokuvassa. Oikein hyvää uutta vuotta 2012!

"Will pose for food"

Joulupukki toi ihanan luun!

Isäntäväen ollessa töissä, Ruskalla pitää myös kiirettä. Ensin jyrsitään seinää, sitten tanssitaan puuhassa syntyneessä seinäpölyssä, ja lopuksi tepsutellaan vielä uusi printti sohvaan.

Maailman pisin koira

Hampaiden teroittelua uudenvuodenaattona 2011

Epic dog. Kukkulan kuningattarelta puuttuu vain viitta.

Hoidossa

Isäntäväen lähtiessä ruotsinlaivalle kellumaan, Ruska pääsi elämänsä toista kertaa yökylään. Etukäteen meitä ihmisiä hiukan jännitti, koska Ruska edellisellä yökyläreissulla ikävöi jonkun verran, ja on lisäksi ollut viime aikoina hieman levoton myös kotiin yksin jäädessään. Mm. hampaiden harjauksesta on tullut varoitusmerkki, jonka nähdessään Ruska parkkeeraa itsensä tukevasti isäntäväen eteen varmistamaan, ettei kukaan karkaa. Valitettavasti tuollaiset rakkaudenosoitukset tulevat vain ignooratuksi, koska nuori neiti ei päätä siitä, milloin ihmiset minnekin liikuskelevat.

Hoidossa Ruskalla oli mennyt kuitenkin oikein hyvin - köh, lukuunottamatta pieniä alkukankeuksia kuten hoitopaikan isäntäväen sänkyyn pissaamista, kun torumista vastaan piti vähän protestoida. Alkuikävästä toivuttuaan Ruska oli kuulemma käyttäytynyt kuin kunnon perhekoira, leikkinyt nätisti ja innoissaan seitsemänvuotiaan koiranhoitajan (ja hänen vanhempiensakin :) kanssa, ja pitänyt korviakin mukana suurimman osan ajasta.

Kotiin palatessaan Ruska oli kuitenkin tavattoman iloinen oman isäntäväen nähdessään, mutta muisti myöhemmin olla myös hieman loukkaantunut. Lähitulevaisuudessa koitetaan saada vähän muutakin hoidossaoloharjoitusta, ja myös harjoitusta muista koirista samassa huushollissa (Ruska on suhtautunut hieman mustasukkaisesti toisiin koiriin ainakin koirapuistossa, tosin muualla ei olla samaan ilmiöön törmätty). Jos vain isäntäväki malttaa laskea Ruskaa hoitoon, meillä kun oli ihan kauhea ikävä!!

Oma kotisohva kullan kallis :)

Kuvareportaasia Kuusamosta

Täältä pesee luvattua kuvareportaasia pikkuneidin seikkailuista Kuusamossa, tuolla lintujen perässä laukkaamisen ja ja kakassa kieriskelyn luvatussa maassa :D

Isäntäväki joutui nöyrästi toteamaan, että kanalintujahti on vaikeaa, jos sitä ei oikein vielä osaa, ja vaikka koirakin pelaa hyvin puolivuotiaaksi, niin meidän ohjaamistaidoilla linnut pysyvät vielä kaukana padasta. Äärimmäisen kivaa oli kuitenkin, tilanteitakin saatiin välillä, ja Kuusamon metsissä olisi helposti viihtynyt pidempäänkin.

Hyvin jaksoi pikkuneiti juosta edellä, ja isäntä perässä...

Reippaana ja nättinä purossa virkistäytymässä

Nuotiopaikan virallinen valvoja

Asia on vakava :D

Ensimmäiseltä mökiltä Hillakerosta maisemat Keronjärvelle eivät olleet pöllömmät.



Kimppapäikkärit maistuivat parhaalta...




...mutta kelpasi uni yksinkin. Mökissä oli metsästä tultua toisinaan hieman viileää, jolloin Ruskakin viihtyi peittojen alla. Huomaa unilelu.



Teerikukko lensi ystävällisesti pihaan treenikaveriksi, mutta tällä kertaa treeni jäi stalkkaukseen ikkunasta.

Kun muut olivat Kuusamossa, Ruska oli Rivieralla... reissun toisella mökillä Mursunniemessä ei myöskään ollut kehnompia rantoja.

Aargh, missä se on, missä se on??!! Ruska äkkäsi näädän hajun, ja olisi halunnut kaivaa otuksen esiin vaikka maapallon läpi. Harmi, että näädän hetkeä aiemmin ollessa ihan näkyvillä parin metrin päässä pikkuneidistä, neiti oli aivan omissa maailmoissaan...

Reissu-Ruska

Lomat tulivat ja menivät - taas kerran. Vietimme reilun viikon verran Kuusamossa, missä Ruska ja isäntäväki pääsivät kunnolla ihmettelemään kanalintujen jahtaamista komeissa vaaramaisemissa.

Kuusamon touhuista enemmän omassa kuvareportaasissaan, kunhan matkalaiset toipuvat kotiinpaluun aiheuttamasta kulttuurishokista. Tällä kertaa keskitytään täysin siihen, miten hieno reissukoira Ruskelista kuoriutui.

Autoilu on ollut Ruskasta hiukan inhottavaa toistaiseksi, eikä voi syyttääkään kun reissut ovat taittuneet ilmastoimattoman vanhan fiiatin takapenkillä kesähelteillä. Nyt isäntäväki kuitenkin jännitti turhaan pitkää reissua, koska Ruskalla naksahti täysin uusi vaihde päälle: autoilu ei olekaan kamalaa!

Reissussa kertyi yhteensä yli 2000 ajokilometriä, joiden aikana ei kuulunut ensimmäistäkään piippausta tai näkynyt yhtään kuolavanaa. Takapenkiltä kuului korkeintaan kuorsausta, sekä toisinaan maiskutusta ja makoisaa piereskelyä neidin kääntäessä kylkeä, huolimatta siitä, että fiiat jaksoi posottaa sekä pitkiä ajomatkoja, että hankalia, kuoppaisia metsäteitä, joilla sora ropisi auton pohjassa.

Myös käskyyn "autoon" suhtauduttiin ihan uudella reippaudella, varsinkin sen jälkeen kun selvisi, että autolla mennään kohti mukavia lintumetsiä.

Hyvä Ruska! Ehkä ensi vuonna autoillaan vielä pidemmälle :)

Vaikka autoilu sujuikin, piti aloituspäivänä vielä kytätä kärryä epäluuloisena, olihan siellä kykitty iso osa kahdesta edellisestä päivästä. Ei kai sinne enää pidä mennä?!

Viikon edetessä myös taukoja vietettiin takapenkillä tuulensuojassa, täysin hyvillä mielin.

Suurin osa autoilusta kului näissä merkeissä.

Tuleva teiniprinsessa?

Ihana, kiltti ja kultainen Ruskeli on viime viikkoina ruvennut hieman protestoimaan, jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, joten kerrotaan välillä ihan vaan kuulumisia kotoa metsästyskoirailun sijaan.

Yksin jäädessään seinien kulmat ovat maistuneet muutamaan otteeseen (huoh), ja viime viikolla löysimme neidin myös sängystämme nukkumasta, kun oli fiksuna likkana keksinyt miten makuuhuoneen ovi avataan.

En se minä ollut!

Kotona ollessamme pieni prinsessa taas on ollut kovin huomionkipeä, ja keksinyt piippauksen ja riehumisen jalon taidon, jos huomiota ei tarpeeksi heru. Viime aikoina olemme myös heränneet yöllä piippaukseen muutamaan otteeseen... Erityisesti Ruskaa harmittaa jos jompikumpi meistä lähtee pois kotoa, vaikka rauhoittuukin yleensä nopeasti sen jälkeen.

Hieman hankalan tilanteesta tekee se, että yksin pitää olla kun isäntäväki käy töissä. Hieman turhauttavan tilanteesta puolestaan tekee se, että olemme kovin huolellisesti harjoitelleet yksinoloa vähän kerrallaan heti pienestä pitäen, samoin kuin huomion antamista silloin kun meille sopii, eikä aina sitä pyydettäessä. Oletusarvo on kuitenkin toistaiseksi, että kyseessä on jokin alkavaan teini-ikään liittyvä juttu, joka menee aikanaa ohi jos löydämme sopivat keinot tilannetta helpottamaan sekä yksin että yhdessä kotona ollessa. Kotona ollessa pitää varmaan vähän kiristää ruuvia sääntöjen noudattamisen kanssa, mutta toisaalta tarjota sitten huomiota ja kivaa tekemistä vastapainoksi. Ja töissä ollessamme olemmekin jo hankkineet muuta purtavaa seinien sijaan, sekä järjestäneet tarvittaessa mummolavoimat ulkoilutusavuksi (en nyt viittaa sitten purtavalla näihin mummolavoimiin :D).

Positiivisena nouttina mainittakoon, että teini-iän lähestymisestä huolimatta korvat ovat kenties hieman paremmin päässä kuin aiemmin. Ja kaiken kaikkiaan Ruska on kuitenkin mukava koira, jonka kanssa viettää aikaa myös kotona, vaikka joskus mutkia matkassa onkin (epäilemättä isäntäväen aiheuttamina tavalla tai toisella ;).

Opinnot

Ruska, perjantaina 16 kg ja eilen viisi kuukautta, tuntuu oppivan kaikenlaista ja kehittyvän hienoksi koiraksi isäntäväestä huolimatta ;) Me ensikertalaiset koiranomistajathan huojumme joka suuntaan erilaisia neuvoja kuullessamme, ja mietimme koko ajan, mitä pitäisi tehdä enemmän, paremmin ja eri tavalla, jotta osaisimme Ruskalle kertoa, mitä haluamme sen tekevän, ja motivoida neitiä vielä tekemään niin.

Isäntäväellä on siis kovin vähän treenifilosofiaa, mutta yksi asia, johon olemme alusta saakka pyrkineet, on se, että ei yritetä opettaa liikaa, ainakaan niin kauan kun vähissäkin asioissa on haasteita. Olemme ajatelleet, että Ruskan ei tarvitse oppia mitään ns. ylimääräistä, kunhan se osaa tehdä työnsä metsästyskoirana ja on lisäksi jokseenkin yhteiskuntakelpoinen koira myös kaupungissa, koska sellaista asutamme.

Tässä tämänhetkinen lista asioista, jotka haluaisimme itsemme ja Ruskan omaksuvan - eivät sinänsä missään järjestyksessä:

- Kontakti
- Luoksetulo
- Talutushihnassa kulkeminen ilman, että isäntäväellä on kädet sijoiltaan
- Pysähtyminen
- Istuminen ja maahanmeno, ja niissä paikallaan pysyminen
- Kontakti
- Linnun hakeminen, seisominen ja käskystä ajo (+ pysähtyminen linnun siivittäessä): kaksi ensimmäistä Ruska tuntuu osaavan ihan itsestään, kaksi viimeistä on vielä vähän hakusessa.
- Nouto: Maalta osaa noutaa jo aika täydellisesti, nyt pitäisi vaan jatkaa uimakoulua
- Ja sokerina pohjalla, kontakti... kaikki muu vaikutta helpolta, kun vaan saa koiran kuuntelemaan joka tilanteessa. Helpommin sanottu kuin tehty!




Osaa etsiä ja seistä, ja ainakin viiriäisiä myös syödä...



Maahanmeno sujuu kun pyydetään...



...Ja luoksetulo on niin vauhdikas, että emäntä tulee joskus taklatuksi.

Mutta tylsäksi menisi jos aina vaan treenattaisiin, joten Ruskalla on muutakin tärkeää ohjelmaa.



Esimerkiksi kukkapellossa laukkaaminen on pikkutytölle tärkeää.





Kuten on myös ojassa kahlaaminen.



Jokaisen pienen prinsessan pitää osata antaa isille litsari.

On myös hyvä taito osata samaan aikaan nukkua ja vilkuttaa :)

Noutopuuhia

Taas sai omistajat hävetä silmät päästään! Treenaillessa noutoesineen luovutusta istuen tapahtui kummia. Päätettiin Heidin kanssa aloittaa helposta ja tehdä paljon toistoja ihan tuossa jalan vieressä. Tällä oli tarkoitus keskittyä ennen kaikkea luovutustekniikkaan noutomatkan sijasta. Siinä kesti hetken, että Ruska tajusi mistä on kyse. Ei kuitenkaan niin kauaa että olisi ehtinyt kumpikaan osapuoli kunnolla turhautumaan. Aiemminhan Ruska oli tottunut noutamaan esineen "suoraan käteen", eli koiran rynnistäessä kohti ojennettiin käsi ottamaan vastaan noudettava asia. Tässä onnistuttiinkin muutama päivä sitten hieman yli 200m matkalla suoraa pellonsyrjää, mistä oli pakko leijua myös pentueen FB-ryhmässä.


Tätä istualtaan luovutusta treenaillessa tuli vastaan hieman oudompi ilmiö: noutoesinettä alettiin paloittelemaan (eli jalka päälle ja nypitään hampailla) ja riepottelu oli luovutusta mukavampaa. Katosivatpa korvatkin siinä samalla, ja huomio piti hakea toruvampaan sävyyn. Tämä nyt ei kuitenkaan ole se koira, joka meillä on edelliset 3 viikkoa noutanut "into piukeena" kaikenlaista solmulelusta mädäntyviin pieneliöihin, joten jossain täytyy mättää. Yksi ajatus oli, että juuri vaihtuneet hampaat olisivat jossain roolissa noutohaluttomuudessa.

Samat ongelmat jatkuivat tänäänkin aamulenkin yhteydessä järjestettyjen noutotreenien osalla. Kanidummyä vain järsittiin ja nakeltiin, hyvä jos edes kuunneltiin ohjeistusta välissä. Näin jatkui siihen asti, kunnes isäntää rupesi nyppimään. Ei auttanut kuin lähteä hakemaan edes yksi onnistuminen, jotta voitaisiin lopettaa hyvillä mielin reenit siltä erää. Mikä lie ahneus kuitenkin vei voiton, koska isännän mielestä tämäkin piti hakea vähän pidemmällä noudolla. Ei sitten vain välitettäisi miten luovutetaan.

Noh, ei muuta kuin Ruskalta perse tonttiin, odotuskäsky ja isäntä kanidummyn kanssa tallustelemaan. Viitisen metriä koirasta sitten liioitelluin liikkein laskettiin (ei tiputettu) dummy maahan ja takasin koiran luokse. Nouda! Ja sehän nousi. Perkele! Sehän myös luovutti täysin oikein: hanuri pellossa ja vasta irti-käskystä (joka kyllä tuli heti kun käsi ilmaantui dummyn alle). Hyvä tyttö! Mitenkäs jospa kuitenkin... ja siitä sitten Ruskalta perse tonttiin ja isäntä taas dummyn kanssa hakemaan etäisyyttä. Kymmenisen metriä ja koira seuraa katseellaan tiiviisti. Jätetään tähän. Sama homma, ja sama luovutus. Ei juma! Uudestaan! Koira paikalleen ja 20 metriä väliä. Nyt vielä isäntä tekee kulman ja lähtee ~45 astetta dummyn ja koiran linjasta poispäin. 20 metriä sinne, käsky noutoon ja mitä vielä! Istuen ja käskystä vasta irti, lihapullaa anovan katseen säestämänä. No, ei ollut kuin kuivamuonaa, mutta sitä saikin sitten vähän runsaammin. Lopuksi hetsattiin vähän vielä dummyllä, ikään kuin palkinnoksi.

Eli kyse olikin siitä, että aliarvioitiin koiran "ambitiotaso" tuossa istuen luovutuksessa. Ei sitä kiinnostanut jaloista noukkia yhtään mitään, kun oli jo päässyt viipottamaan satametrisiä. Taas muistui kasvattajan sanat siitä, miten hyvän koiran tietää siitä ettei tarvi ihan joka asiaa kädestä pitäen opettaa. Ja jälleen kerran alkoi se hävetys ja nolotus oman koiran aliarvioinnista!

Kotimatkalla oli kiva kantaa dummyä.
Sauvamummoillakin riitti päiviteltävää
"Onko se rusakko?" - "Ei kun lelu..."

Kamera löytyi!!

Kamera löytyi kuin löytyikin, hyvästä jemmasta treenikassin juomapullotaskusta. Sen kunniaksi muutamia kuvia pentuviikonlopusta vielä näin jälkikäteen.

Hellepäivänä kakarat heitettiin välillä altaaseen jäähtymään

nokkaeläin

Hurja hymy

Kai noista jompikumpi on meidän...

Tutustumista. Valkoisessa narussa Kapu-isä

Välillä kyllä treenattiinkin, ihan oikeesti :)

Huomenna Uudenmaan Kanakoiraharrastajien kesäpäiville Inkooseen mars. 

Kasvattajan luona opissa

Kesän aikana ollaan kahdesti käyty kasvattajan luona: kerran lomilta käsin muuten vaan vähän treenailemassa ja vaihtamassa kuulumisia siitä, miten elämä Ruskan kanssa on lähtenyt käyntiin, ja toisen kerran pentutapaamisessa, niin ikään treenaamassa, vaihtamassa kuulumisia sekä lisäksi tietysti peuhaamassa Ruskan neljän siskon ja kolmen veljen kanssa. 

Valitettavasti isäntäväki hukkasi jälkimmäisen reissun päälle kameransa, joten kuvia on jaettavaksi vain ekalta käyntikerralta kuukausi sitten. Tällöin treenattiin Alma-äidin ja Vimma-siskon kanssa vaihtelevalla keskittymisellä :) Elävät linnut välillä kiinnostivat ja välillä eivät, mutta kuolleet linnut ja niiden siivet olivat niin ihania, että niistä ei olisi millään viitsinyt luopua...

Alma-emo ihmettelee, minne se Ruska painelee kesken lintujen kyttäämisen

Ihanaa, siipi!

Välillä vähän häijymmän näköistä painia Vimma-siskon kanssa, tässä Ruskan vuoro olla alakynnessä

Kotiläksyksi saimme ihan perushallintaan keskittymistä, sekä noutoesineiden omimiseen puuttumista - isäntäväelle kun ei ole kannattavaa murista. Molempia ollaan harjoiteltu paljon ja molemmat ovat menneet paljon eteenpäin, ainakin meidän mielestä. Lisäksi tietysti lintukontakteja haetaan niin paljon kuin mahdollista kaupunkiresursseilla.

Pentutapaamisessa pari viikkoa myöhemmin treenattiin jos jonkinlaista: hallintaa ja tottelevaisuutta, riistatreenejä sekä verijälkeä, jota ollaan innostuttu nyt tekemään vähän itsekin, koska Ruska tuntuu kovasti pitävän lajista. Helteestä huolimatta Ruska jaksoi koko viikonlopun hienosti, joskin välillä koirakaverit kiinnostivat huomattavasti meitä ihmisiä enemmän.

Parasta on, että molempien kasvattajalla käyntien jälkeen Ruskalla on jotain tuntunut naksahtavan päässä vähän isomman koiran vaihteelle, ja ollaan päästy eteenpäin asioissa, jotka ovat meitä askarruttaneet. Montaa asiaa, kuten korvien löytymistä, pitää tietysti edelleen työstää, mutta ainakin suunta on lupaava. Lisäksi pentutapaamisen jälkeen linnutkin ovat kiinnostaneet ihan uudella tavalla, ja ollaan nähty hienoja riistatöitä muillekin kuin kimalaisille ja västäräkeille ;)

Uimasilla uudempia kertoja

Ruskan mielestä vesi tuppaa aina olemaan vähän turhan märkää, joten olemme kovasti koittaneet tarttua kaikkiin uintitilaisuuksiin ja rohkaista pientä neitiä menemään veteen.

Lihapullien ja hellesäiden voimalla on jonkin verran edistystä tapahtunutkin; viime viikonlopun pentutapaamisessa (josta jälleen lisää omassa postauksessaan) Ruska hyppi ihan oma-aloitteisesti pennuille tehtyyn vilvoittelualtaaseen, ja reilu viikko takaperin neiti nautti myös Rajasaaren koirapuiston uimarannasta Helsingissä. Ja miksei nauttisi, kun ympärillä oli paljon ihania, uusia leikkikavereita!

Houkutukset edistivät matkaa

Vaikka toisinaan kaverit rannalla houkuttivat enemmän



Välillä Ruska uskalsi mennä edelläkin



Sampo-vaaria piti päästä tervehtimään heti vedestä noustua, joskin Sampo olisi itse vaan mieluummin köllöttänyt rauhassa rannalla.

Vaikka maha meni hiukan sekaisin meriveden juomisesta, oli Rajasaaressa niin kivaa, että varmasti tulee mentyä toistekin. 

Vielä kun saisi uimisen maistumaan silloinkin, kun jalat eivät ylety pohjaan... Hyvää harjoitusta saatiin tosin jo Veikkolassa viime viikolla kun Ruska houkuteltiin siiven perässä ihan oikeasti uimaan. Valitettavasti tuosta reissusta ei jäänyt kuvia jälkipolville (mutta kyllä se tapahtui, ihan oikeesti!).

Kurja kaupunki

Viimeiset pari viikkoa vierähtivät suurimmaksi osaksi mökillä, joten blogin päivittäminen on ollut hiljaista kehnon nettiyhteyden vuoksi. Ja tuskin mökillä olisi ehtinytkään, kun oli kiire makoilla ja treenailla Ruskan kanssa auringossa, grillata, syödä, saunoa, läärätä vedessä, soudella ja tehdä pitkiä peltolenkkejä. Kovin montaa tapahtumaa ei yhteen päivään mahtunut, vaan mökkeily painottui täysin akkujen lataamiseen. Loman kohokohta oli retki kasvattajalle treenaamaan ja Ruskan äitiä ja siskoa tapaamaan, siitä enemmän omassa postauksessaan myöhemmin.

Ruskan vauhdikas luoksetulo

Kaupunkiin palaaminen oli ainakin Ruskelille pieni kulttuurishokki, kun käytettävissä ollut vapaa kulku pienen sisätilan ja suuren pihan välillä muuttui kotioloihin, jossa sisätila on isompi (mutta ikävän koiraprooffattu), mutta ulkotila surkea pieni rivitalon laatikkopiha. Lomalla huomasi hyvin havainnollisesti, miten ulkona touhuaminen ja kaikenlainen helposti tarjolla oleva aivojumppa vaikutti Ruskan käytökseen ja vähensi mm. villiintymistä iltaisin, antaen aikuisillekin enemmän omaa rauhaa. Enkä nyt tarkoita, että saatettiin nakata pentu pihalle aamulla, hakea se sisään illalla ja tehdä siinä välissä pelkkiä ihmisten juttuja, vaan että pihalla yhdessä leikkiminen korvasi hyvin yhden päivän lenkeistä, uusia kokemuksia oli tarjolla käden ulottuvilla koko ajan ja ulkotreenaamista varten oli tilaa kun vain siirtyi ovesta ulos. On meillä kotonakin aika hyvät puitteet kaupunkilaisiksi joten sikäli ei pitäisi valittaa, mutta omalta pihalta pitää kuitenkin yleensä siirtyä pois jos haluaa juoksennella, ja esim. uimaan pitää mennä autolla.

Toivottavasti kuitenkin saa mökiltä jotain ajatuksia siirrettyä kaupunkioloihinkin, kun on ollut aikaa tarkkailla omaa ja koiran käytöstä, sekä päivittäisiä rutiineja. Ruskan päivärytmi mökillä muodostui orgaanisesti jokseenkin seuraavanlaiseksi: herätys, aamupissa, laiskottelua tai omaa leikkimistä, aamupala, vähän treeniä tai jotain muuta yhteistä puuhaa/leikkimistä, päivälepo, omaa tai yhteistä leikkimistä/treeniä, päiväruoka, seuraava päivälepo, omaa leikkimistä, peltolenkki (tai muuta ohjelmaa), rauhoittuminen, iltapissa, nukkumaan. Rauhallisempien hetkien yhteyteen otettiin yksinoloharjoituksia esim. kauppareissujen muodossa, ja tietysti pientä treeniä (lähinnä koiran perushallintaa) oli mukana melkein kaikessa mitä tehtiin. Kaupunkiin haluaisin tästä muokata vähän samantapaisen päivärytmin, tietysti sovellettuna siihen, miten töissäkäynti aikatauluun vaikuttaa. Tai ehkä enemmän on kyse siitä, että ns. luontainen rytmi on nyt paremmin selvillä, joten sen noudattaminen on jatkossa toivottavasti helpompaa, kun rutiinin pitäminen ja sen rikkominen tulee tehtyä tietoisesti. Vaikka saapi nähdä, miten nopeasti tämäkin rutiini muuttuu pennun kasvaessa...

Loppuun vielä vähän kesäkuvia :)

Päivälevon aikana aikuiset ehtivät rauhassa grillata.

Uimaharjoittelu on vielä vähän rankkaa, joten rantaelämästä tehdään helposti lähestyttävää lastenaltaan ja herkkujen avulla.

Koulutussaldoa

Vaikka välillä tuntuu että treeniä pitäisi saada enemmän sekä metsästyspuolella että perustottelevaisuudessa, on toisaalta kiva miettiä, että aika montaa asiaa ollaan jo tehtykin.

Perustottelevaisuudessa toimii istuminen ja maahanmeno jo melko hyvin (varsinkin isännän kanssa, mun pitäisi vielä saada koiraan parempi kontakti), ja ruokaa odotellessaan Ruskeli olisi motivoitunut seisomaan vaikka päällään jos käskettäisiin. Toistaiseksi maahanmeno on riittänyt :)



Hämähäkkimme Ruska, kuvassa päivän alle 3kk ja n. 8kg, kaikki jaloissa. Hienosti odottaa kuitenkin makuulla ruokaansa.



Sivulle mennään myös ainakin jonkinasteisesti, tosin usein liian pitkälle. Toisaalta, sitä on ehkä vähän laiskasti harjoiteltukin sen jälkeen, kun viimeksi samasta asiasta mainitsin. Sen sijaan suurin ylpeytemme on luoksetulo, jonka Ruska on sisäistänyt hienosti. Ihanaa kun pikkuneitiä voi pitää vapaana aina, kun ympäristö antaa siihen puitteet!  

Metsästykseen liittyvissä jutuissa pitäisi jotenkin venyttää omaa kekseliäisyyttä, kun näin kaupunkialueella ei omia treenilintuja ole kovin kätevä hommata, ja lähipuistojen/peltojen/metsien luontokappaleitakaan ei kehtaisi eikä lain puitteissa muutenkaan sopisi ihan kohtuuttomasti häiritä.

Seisontaa ollaan kuitenkin harjoiteltu hanhen siivellä, ja se näyttää usein ihan hyvältä - Ruska tosin innostuu vähän turhankin paljon ja haluaisi vaan jahdata siipeä... toisaalta taas, ei voi sanoa, että neiti ylikuumenisi riistalle, koska monet linnut, sekä toisinaan rusakot ja ketut, ovat jääneet läheltäkin huomaamatta neidin varatessa koko huomionsa mudan syömiselle tai muulle kehittävälle puuhalle. Mutta on iloisiakin yllätyksiä Ruskan joskus äkätessä linnun kesken lenkin ja seistessä ihan oma-aloitteisesti.

Tässä meno näyttää jo vähän seisonnalta

Mutta parasta on kun saa napata siiven lopulta kiinni!

Uimasilla

Tänään Ruska pääsi ensimmäistä kertaa uimaan muutenkin kuin vahingossa, kun saatiin mökkiranta lainaksi. Automatka Snappertunaan oli sen verran hankala Ruskan potiessa matkapahoinvointia mutkaisella tiellä, että ehdin jo katua, ettemme valinneet uimapaikaksi yleistä koirauimarantaa Haukilahdessa. Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen, ja neiti kahlasi ja ui reippaasti lihapullien ja pallon perässä, vaikka vähän jännittikin. Myös isäntäväki pääsi heittämään talviturkin, ja koko perhe nautti hellepäivästä.

Näin jälkiviisaana, olisi varmaan voinut enemmänkin treenata pelkän totuttelun ja leikkimisen sijaan, mutta jääköön se seuraavalle kierrokselle.

Tennispallo kiinnosti



Kebakonpalan perään mentiin jo ihan oma-aloitteisesti (myös muualle kuin veteen, hohhoijaa)



Kuistin auringossa oli mukava kuivatella päivän jännityksen päälle

Uimisen lisäksi Ruska on opetellut oma-aloitteisesti varastamisen jaloa taitoa. Perjantaiaamuna harjasin hampaita kylppärissä, ja keittiöön palatessani neiti löytyi keittiön pöydältä seisaaltaan tyhjentämässä edellisillalta pöytään jääneitä wokin tähteitä. Ihme kyllä chilit sun muut eivät sekoittaneet mahaa, tai ilmeisesti edes maistuneet tarpeeksi tulisilta... Tänään saunoessa kävi toinen vastaava sattuma, kun Ruskeli pääsi tyhjentämään kylmälaukusta löytyneen avatun kebakkopaketin hyvällä ruokahalulla. Note for self, elukalta ei keinot lopu kesken ja lisää vaan keksitään neidin kasvaessa, joten isäntäväenkin täytyy skarpata entistä enemmän.