perjantai 9. maaliskuuta 2012

Talven viimeiset fasaanit

Käytyämme Hauholla treenaamassa kasvattajan ja sisarusten kanssa helmikuun alkupuolella, oli Ruskalla helmikuun aikana vielä pari tilaisuutta käydä ihmettelemässä fasaaneja UKH:n järjestämissä treeneissä.

Ensimmäinen treeni Kärkölässä meni vallan mainiosti, lintu löytyi, Ruska teki siistin riistatyön ja fasaani putosi. Lämpimän linnun noutaminen menee selvästi vielä ihmettelyn puolelle, mutta olemme ihan tyytyväisiä siihen, että lintu ei kuitenkaan inhota eikä sitä koiteta omia. Ruska ja samassa treenissä mukana ollut siskonsa Iisi näyttivät lisäksi hienoa esimerkkiä vanhemmillekin koirille siitä, miten treeneissä ollaan, ja me omistajat olimme kovin ylpeitä kuullessamme evästauolla kommentteja "ai nää oli niitä Gironin koiria" :)

Jossain täällä niitä pitäisi olla...

Ruska kuuntelee isäntää korvat pitkällä :)
Viikkoa myöhemmin olikin sitten vähän huonomman tuurin vuoro. Hanki oli ehtinyt muuttua viikossa mukavasti lintua kantavaksi, joten fasaanit juoksivat iloisesti karkuun, mutta koira upposi pahasti yrittäessään pysyä perässä. Ihmisten etenemisestä puolireiteen ulottuvassa lumessa ei kannata paljon edes puhua, yksi osallistujista käytti lumikenkiä mutta upposi kenkineen päivineen syvään hankeen. Niin kävi sillä kertaa, ettei yhtään riistatyötä saatu aikaiseksi, vaikka Ruska sinnikkäästi pysyikin lintujen jäljellä, ei se ehtinyt koskaan saada niitä riittävän hyvin kiinni, jotta kunnon tilanteita olisi päässyt syntymään. Talviliikunnan kannalta päivä oli kuitenkin mitä erinomaisin, uni maistui kotiin päästessä niin koiralle kuin ihmisille ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti