keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Koulutussaldoa

Vaikka välillä tuntuu että treeniä pitäisi saada enemmän sekä metsästyspuolella että perustottelevaisuudessa, on toisaalta kiva miettiä, että aika montaa asiaa ollaan jo tehtykin.

Perustottelevaisuudessa toimii istuminen ja maahanmeno jo melko hyvin (varsinkin isännän kanssa, mun pitäisi vielä saada koiraan parempi kontakti), ja ruokaa odotellessaan Ruskeli olisi motivoitunut seisomaan vaikka päällään jos käskettäisiin. Toistaiseksi maahanmeno on riittänyt :)



Hämähäkkimme Ruska, kuvassa päivän alle 3kk ja n. 8kg, kaikki jaloissa. Hienosti odottaa kuitenkin makuulla ruokaansa.

Sivulle mennään myös ainakin jonkinasteisesti, tosin usein liian pitkälle. Toisaalta, sitä on ehkä vähän laiskasti harjoiteltukin sen jälkeen, kun viimeksi samasta asiasta mainitsin. Sen sijaan suurin ylpeytemme on luoksetulo, jonka Ruska on sisäistänyt hienosti. Ihanaa kun pikkuneitiä voi pitää vapaana aina, kun ympäristö antaa siihen puitteet!  

Metsästykseen liittyvissä jutuissa pitäisi jotenkin venyttää omaa kekseliäisyyttä, kun näin kaupunkialueella ei omia treenilintuja ole kovin kätevä hommata, ja lähipuistojen/peltojen/metsien luontokappaleitakaan ei kehtaisi eikä lain puitteissa muutenkaan sopisi ihan kohtuuttomasti häiritä.

Seisontaa ollaan kuitenkin harjoiteltu hanhen siivellä, ja se näyttää usein ihan hyvältä - Ruska tosin innostuu vähän turhankin paljon ja haluaisi vaan jahdata siipeä... toisaalta taas, ei voi sanoa, että neiti ylikuumenisi riistalle, koska monet linnut, sekä toisinaan rusakot ja ketut, ovat jääneet läheltäkin huomaamatta neidin varatessa koko huomionsa mudan syömiselle tai muulle kehittävälle puuhalle. Mutta on iloisiakin yllätyksiä Ruskan joskus äkätessä linnun kesken lenkin ja seistessä ihan oma-aloitteisesti.

Tässä meno näyttää jo vähän seisonnalta
Mutta parasta on kun saa napata siiven lopulta kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti